Eli minä. Kävin tänään pitkästä aikaa vihaamassani paikassa, johon on pakko mennä parin kuukauden välein, koska entinen on mennyt rikki. Eli kävin vaatekaupassa ja vielä tarkemmin sovituskopin peilin edessä. Katselin niljaista hyllyvää rasvaa mahani, reisieni, selkäni ja käsieni ympärillä. Eipä sieltä mikään mahtunut päälle, ja kotimatkalla pidätin taas kyyneleitä.

En edelleen saa itseäni liikkumaan. Enkä jaksaisi. Tänään oli kahdeksas päivä putkeen töissä, vielä seitsemän edessä. Sen siitä saa, kun on kaksi työtä. En tiedä edes tienaanko mitään, mutta jotain kai kuitenkin. Toisessa on osaprovikka, toisessa tuntipalkka. Pitäisi vaan jaksaa. Vaan kun ei nuku. Elämänrytmi on hereille, syö, lähde töihin, tule töistä, keksi ruokaa, idlaa väsyneenä, koeta siivota vähän, mene nukkumaan, toista. Päivästä toiseen. Koko ajan uutta asiaa, mokia kaupoissa, mitä teen ja ärsyttävyyksiä. Huomaan jo nyt, kuinka en osaa hallita itseäni, keskeyttelen muita ja olen kärsimätön. En osaa olla muuta ja se häiritsee. Olen ADHD penikka.

Mies on vielä jotain 20pv armeijassa. Sitten hän pääsee onneksi kotiin ja ehkä oloni tasoittuu. Tuntuu hyvältä asua yhdessä, kun silloin en ole koko ajan yksin. Haluaisin enemmän läheisiä ihmisiä, mutta enhän minä uskalla ottaa ketään lähelleni enää. Haluaisin ystäviä, jotka tulevat teelle tai joiden luo uskaltaisin mennä käymään, puhumaan ihan vaan turhuuksia tai oikeista asioista. Ystäviä, jotka sanovat, että osta tuo vaate, se näyttäisi hyvältä. Tai mitä vaan. Yksin on paha olla, ja olen sitä koko ajan. Eivät asiakkaat ja työkaverit käy sosiaalisesta elämästä oikein.

Tuntuu paskalta olla väsynyt, kun silloin en kykene hillitsemään syömistäni mitenkään. Mätän ja mätän vaan. Sain pari kiloa melkein pois vähähiilarisella, mutten ole pystynyt palaamaan samaan enää. Ei ole voimia. Oksettaa katsoa peiliin, itkettää ja on paha olla. Häpeän itseäni. Joskus joku jossain netissä puhui "naisesta, joka on selvästi menettänyt uskonsa naiseuteensa kokonaan", tai jotain tuollaista. Nyt, kun haluaisin tuon quotata, en yhtäkkiä muistakaan sitä, ja tuo on säilynyt mielessäni vuosia ja vuosia. Noh, tunnen itseni usein sellaiseksi. En osaa olla nainen. Itkettää sekin.

Miten ihrakasa voisi olla haluttava? Ei mitenkään.