Tapasin tänään sattumalta kaverin, jolle tuli pistettyä ikävä viesti viikonloppuna. Eräs yhteinen tuttu päätti laukoa minulle totuuksia minusta, kertoi mm. kuinka vitsini ja läppäni ja vittuiluni ovat paskoja, kuinka kukaan ei niitä tajua, kuinka eräskin on sanonut, että tunnun hakeutuvan niillä tahallaan riitatilanteisiin, ja kuin minun yksinkertaisesti pitäisi olla aina vaan hiljaa. Sattui ja tuntui paskalta, koska olen tapellut itseni kanssa jo vuosia siitä, etten tunnu osaavan puhua ihmisten kanssa, vaikka kuinka yritän. Laitoin tälle viattomalle osapuollelle viestiä, jossa käskin lakata teeskentelmästä kaveria. Tänään hän siis tuli vastaan ja hyvin kireänä sanoi, että pitää käydä kahvilla. Torstaina menemme, ja olen kauhuissani.

 

Tunnun aina loukkaavan, vaikken ole tiennyt sanoneeni pahasti, tai loukkaan, enkä osaa pyytää anteeksi. En nyt ajatellut tässä alussa ainakaan mennä syvemmälle tähän, vaan haluan kirjoittaa listan niistä ihmisistä, jotka ovat joskus merkinneet minulle jotain, mutta joihin on välit menneet poikki syynä minä tai jokin muu. Joidenkin kanssa olen saanut asiat korjattua, yleensä ei edes itseni takia, mutta onneksi kuitenkin.

 

Susanna: Ala-asteen paras ystävä, jonka kanssa päätettiin, ettei koskaan lakata olemasta kavereita, vaikka mitä tapahtuisi. Kasilla hän päätti, ettei enää puhu mulle. Yhden yön aikana, ilman varoituksen sanaa menetin kaverin. Mitään ei ollut arvattavissa ennalta. Parin viikon päästä pakotin hänet lenkille kanssa ja puhuttiin. Oli kuulemma äitinsä kieltänyt olemasta mun kanssani, koska en käynyt aina ruokalassa (oli ruokalan emäntä). Epäuskottavaa, ja viikon päästä sama toistui. Koskaan en saanut selitystä, en tähän päivään mennessä, ja tämän välirikon syy on minulle täysin pimennossa.

Saara: Hän oli ja on onneksi edelleen yksi ihanimmista elämääni vaikuttaneista ihmisistä. Yhdessäasuminen lukion ekalla ei vaan tehnyt hyvää, ja siitä seurasi monen vuoden kokonainen tai miltei kokonainen puhumattomuus. Nykyään onneksi jutellaan ircissä ja nähdään kerran pari vuodessa. Kaukana, mutta aina tärkeä on hän.

Tuukka: Juteltiin lukiossa paljon, oltiin kavereita. Kysyin vanhojentanssiparikseni ja sain vastauksen jostain epämääräisestä epävarmuudesta. Ei puhunut enää sen jälkeen. En tiedä miksi. En myöskään tanssinut vanhoissa.

Roosa: Oltiin lukiossa kavereita ja tehtiin kotisivukurssi yhdessä. Tein paljon töitä sivujen eteen, hän ei oikeastaan mitään. Kilahdin asiasta, sillä saimme saman numeron, eikä hän edes kiittänyt. Sanoin, että olin loukkaantunut. Hän ei koskaan pyytänyt anteeksi, eikä sen puoleen toiste enää puhunut. Sain myöhemmin kuulla kaverin kautta, ettei ollut pitänyt asiaa sen arvoisena. Kaveriarvoni oli alhainen.

Jani: Eksä. Yritti kusettaa erossa. Saisi kadota maan päältä.

Emilia: Lukion viimeisellä olin loppuunpalanut, joka tuli tyhmänä riitana esiin. Kilahdin toisen omasta mielestäni yltiöpäisille haaveille yhteenmuutosta, kun olin asian kanssa tapellut jo pari vuotta yksin. Olin ehkä kade, ehkä suuttunut saman illan tyhmistä muista, asiaanliittymättömistä sattumuksista, ehkä vaan tarvitsin paikan purkaa omaa pahaa oloa ja sitä, että olin menettämässä kaikki kaverini, koska jouduin muuttamaan pois Oulusta kirjoitusten jälkeen. Oli liian rankkaa, ja purkupaikka oli täysin väärä. Hän sai ryöpytyksen, ja olisin halunnut myöhemmin pyytää anteeksi. Ei kuitenkaan onnistunut, sillä näimme vahingossa leffassa ja sain ilmeestä käsityksen, etten ollut enää kaivattua seuraa. Asiat selvisivät vuosien päästä, hänen ansiostaan. Onneksi. Vieläkin häpeän käytöstäni ja surettaa.

Jarto: Yliopiston ekan vuoden keväällä hänellä alkoi mennä huonosti. Oltiin hänen ja Jennin kanssa minun luonan, kinattiin tyhmästi Hitleristä. Välit meni poikki hänen tahdostaan pariksi kuuksi. Kesällä teimme asialle jotain, kunnes koitti juhannus. Hän etsi raivoten fetaa kaapista, pyysin häntä rauhoittumaan ja istumaan ja koetin etsiä sitä. Myöhemmin hän sai kohtauksen, haukkui minut täysin ja jouduimme ulos. Tulevana syksynä hän järjestelmällisesti mustamaalasi ja haukkui minua kaikille yhteisille kavereille. Vuosia myöhemmin pyysi anteeksi, ja olemme puheväleissä.

Mia: Eräs muutamista ihmisistä, joihin tutustuin lukion ensimmäisen vuoden aikana. Kesällä, samoihin aikoihin kuin pahin Jarto-jupakka alkoi, kokoonnuimme keskustassa. Huomasin, ettei kukaan puhunut minulle, vaikka kaikkien kanssa yritin. Tuli hyvin paha olla ja lähdin eri suuntaan porukasta toisen kaverin kanssa. Sain jälkeenpäin kuulla, että Mia oli järjestelmällisesti (hänkin) mustamaalannut minua kaikille yliopistokavereilleni (heitä oli ehkä n. 7) pitkin kevättä, koska kuulemma vittuilin ja olin ilkeä. Pahinta oli, etten koskaan ollut heille kellekään sanonut pahaa sanaa. Menetin suurimman osan noista kavereista, ja vain muutaman kanssa saatoin puhua joskus muutaman sanan.

Heli: Kuului näihin yliopistokavereihin. Seuraavana syksynä, muistaakseni, hän petti poikaystäväänsä. Ärsyynnyin, sillä kukaan ei tuntunut pitävän asiaa pahana, ja sanoin jossain livejournalkeskustelussa, että pettäjä on pettäjä, vaikka millainen ihminen olisi muuten. En ymmärtänyt toisten asennetta, ja vaikken suoraan haukkunut, sanoin ilkeästi,ehkä kateuttani, koska tiesin, että minä en olisi moista saanut anteeksi.Lopulta, lähinnä hiljailun ja muutaman kommentin jälkeen talven aikana sovittiin, ettei olla kavereita, kun vahingonilo toisen epäonnesta tuntui olevan päällimmäinen tunne myötätunnon sijaan.

Lauri: Eksä. Oli vaikea ero. Väliin tuli seuraava henkilö. Vuosia myöhemmin tajusin, että loukkaannuin niin pahasti, koska hän valitsi juuri ja juuri tuntemansa tytön mieluumin kaverikseen kuin naisen, jonka kanssa oli ollut kaksi ja puoli vuotta.

Essi: Narttu, joka oli minun ja Laurin yhteinen kaveri, joka ei tajunnut, ettei eroavan parin väliin mennä. Koetin aluksi pyytää huonoa käytöstäni anteeksi kirjeitse, koska olin ollut sekaisin, enkä kyennyt puhumaan kasvotusten. Tämä ei auttanut ilmeisesti, koska nartun mielestä oli vaan parempi jatkaa vittuilua. Saisi kuolla pois. Ainoa ihminen, josta ajattelen näin.

Martta: Pari vuotta takaperin oltiin kavereita ja oli kivaa. Sitten aloin ärsyyntyä jostain typerästä pahan masennuksen takia, ja taas se purkautui väärässä paikassa. En oikeasti edes muista enää mistä edes riideltiin, mutta jossain välissä välit vaan menivät poikki. En osaa päättää harmittaako asia vai ei, sillä hän ei ole ihminen, jonka kanssa osaisin enää olla, vaikka menillä oli hauskaa. Tietenkin harmittaa, koska ei välirikko ole mikään fiksun ihmisen tapa, mutta toisaalta en haluaisi häntä elämääni takaisin. Kai.

Matti: Taas eksä. Loukkasi eron jälkeen mm. sanomalla, ettei ollut rakastanut minua edellisen 9kk aikana, ja että olin kuulemma vain nöyryyttänyt häntä. En sietänyt moista sen jälkeen, kun olin melkein kaksi vuotta käyttänyt hänen paapomiseensa.

 

Näitä ihmisiä on liikaa. Typerintä on, että tämä on kuulemma sukutapa. Pappani tekee tätä, ja ehkä isäni myös. Tämä ei ole tekosyy, eikä oikeutus, mutta huvittaa, kun en tiennyt tästä ennen kuin pari vuotta sitten, ja samaa anteeksiantamattomuutta ja jääräpäisyyttä harrastan kuin he. Satutan itseäni ja muita.