Eipä tässä mitään tänään. Takana on ihana viikonloppu Syötteellä, oltiin rakkaan ja tämän vanhempien kanssa lomailemassa. Olen hemmoteltu, kaikki maksettiin puolesta. Vähän hävetti, mutta tuntui mukavalta, että olen niin hyväksytty ja osa perhettä, että tuo oli oletus, eikä katsottu kieroon. Sai lomailla kerrankin luvan kanssa. Flunssanpoikanen pisti laiskaksi, joten en hiihtänyt tai mitään, mutta ei se haitannut. Jos jotakuta, niin vain minua, enkä antanut.

Sitten rakas taas repäistiin pois viikoksi. Vollotin asiasta ircissä ja sain pystyyn riidan. Ei mene kaaliin, ei tajuntaan, että mitä tapahtui. Ensin on paha olla, sitten koen saavani ymmärryksen ja myötätunnon sijaan jäkätystä siitä, että pitäisi olla onnellinen, kun on sentään joku. Totta kai olen, mutta tarkoittaako se sitä, etten saa tuntea oloani pahaksi, kun toinen viedään pois joka viikko? Kun jään off-tilaan, kun en jaksa olla oma itseni kuin silloin, kun rakas on lähellä?

Nyt sitten vaan lähinnä vituttaa. Ei jaksa tämän enempää edes kirjoittaa.